Koko lapsuuteni ajan meillä on aina ollut kotona koiria – ensimmäisen ikioman koiran sain kun olin 16-vuotias – rotuna oli partacollie , rotu, joka on edelleenkin lähellä sydäntäni. Koiraharrastukseni todellisuudessa alkoi sinä päivänä kun Terina tuli kotiin – tutustuin eri harrastuslajeihin partikseni kanssa, koulutin paikallisessa koirakerhossa partiksia ja pohjattomassa tiedonjanossani kävin myös kasvattajakurssin, vaikka minulla ei ollut aikomustakaan ruveta kasvattamaan koiria. Toisin kuitenkin kävi , Terinan kasvattajan pyynnöstä ensimmäinen pentueeni syntyi pari vuotta myöhemmin – pennut rekisteröitiin Terinan kasvattajan nimiin, mutta silti pidin niitä ominani. Siitä pentueesta meille jäi 1 narttu ja peli oli pelattu – olin löytänyt harrastuksen itselleni, joka yhä jatkuu. Terinan kanssa näyttelyissä käydessämme kiinnitin huomioni Puleihin – rakastuin turkkiin ja 1990 ostimme ensimmäisen Pulimme. Pulien myötä menetin sydämeni rastaturkkeihin, hankimme toisen Pulin ja harkitsimme vakavasti Komondorin hankkimista, mutta kohtalo puuttui peliin ja näin ensimmäisen Bergamascon.

En ollut koskaan aikaisemmin kuullut kyseisestä rodusta, mutta samalla hetkellä kun Bergamascon näin olin myyty, tiesin että halusin sellaisen. Oli vuosi 1991 ja olin vahingossa joutunut koiranäyttelyyn Italiassa. Kun palasin kotiin lomaltani, yritin saada niin paljon informaatiota Bergamascoista kuin mahdollista, mutta pian huomasin että informaation saaminen oli todella hankalaa , itse asiassa useimmissa koirakirjoissa ei edes mainittu Bergamascoa. Jotain kuitenkin löysin ja vakuutuin vakuuttumistani että Bergamasco on minun rotuni.

Seuraavaksi kirjoitin Italian kennelliittoon saadakseni lisää tietoa Bergamascosta – he lähettivät minulle materiaalia rodusta mainiten samalla muutamia tunnetuimpia kasvattajia. Kasvattajien joukosta valitsin 2 nimeä ja kirjoitin niin vetoavan ja koskettavan kirjeen kuin mahdollista toivoen saavani vastauksen. Suureksi yllätyksekseni kummatkin vastasivat minulle – olin kirjoittanut L. Guidobono Cavalchinille kennel ”Di Valle Scrivia” ja Carla Marianille kennel ”Dei Lupercali” . Cavalchini kertoi minulle Belasta, (kasvattaja Fabrizio Nava) ja monien faxien ja puhelinsoittojen jälkeen Bela saapui Suomeen. Bela oli paras mahdollinen rotunsa edustaja – ihan samanlainen kuin olin rotumääritelmästä lukenut ; äärettömän rauhallinen, kärsivällinen ja viisas; ja niin kliseenomaiselta kuin se kuulostaakin, rakastuin siihen täysin ja ehdoitta samalla hetkellä kun se tuli ulos boxista Helsinki-Vantaan lentokentällä. Bela kuoli 2005, mutta on edelleenkin mielessäni melkein päivittäin.

Kun Bela vähän vanheni ja pojatkin alkoivat kiinnostua hänestä, tuotimme Italiasta tumman ja tulisen poikakaverin hänelle (Ciac Di Valle Scrivia, ”Luzi”) ja Suomen ensimmäinen Bergamasco-pentue syntyi 1994 (Rastafellow’s Y-pentue ). Belan ja Luzin jälkeläiset jättivät tossunjälkensä Bergamascojen historiaan Suomessa sekä tietysti sydämiimme - koirat olivat ehdottomasti koirien parhaimmistoa ja vaikka kaikki siitä ensimmäisestä pentueesta ovatkin jo kuolleet, omistajat edelleen kaipaavat koiriaan ja puhuvat niistä lakkaamatta ja yrittävät löytää uusia "Camilloja, Yahoita, Lakuja, Tombia ....". Belan ja Luzin jälkeen olemme tuoneet useita pentuja Italiasta Suomeen ; muun muassa Di Valle Scrivia-, Dei Lupercali- ja D’ell Antica Priula – kenneleistä. Viimeisemmät tuontimme ovat ”Sono” (kasv. Mario Burini) ja Dora ja Gemma ”Di Valle Scrivia” – kennelistä. Gemman omistaa Sami & Pipsa , ja siitä tuleekin toivottavasti ”kennel Wuoriluodon” kantanarttu. Olemme myös tuottaneet muutaman koiran Puolasta, mutta ne ovat jääneet eri syistä pois jalostuksesta.